Popcult kokoaa yhteen pop-kulttuurin fanit

PCLT0052Mikä missä ja milloin

Popcult on Helsingissä järjestettävä contapahtuma, joka on kuin vuonna 2013 järjestetyn Fanfestin pikkusisko. Sen aiheena ovat fanit ja fanittaminen, ja popcult tuo yhteen sekä idän että lännen pop-kulttuureista kiinnostuneet ihmiset. Kulttiseuraajakunnan saaneet TV-sarjat, pelit, elokuvat, kirjat ja sarjakuvat ovat asioita, joista tullaan kuulemaan Popcultissa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015, ja seuraavan kerran tapahtumasta pääsee nauttimaan vuoden 2016 huhtikuussa. Popcult pitää sisällään niin cosplayta, työpajoja, esityksiä, luentoja kuin miittejäkin ja muuta viihdyttävää ja aiheeseen liittyvää. Tapahtumaan ei ole ikärajaa (iltabileitä lukuunottamatta), mutta alle 10 vuotiaita kehotetaan ottamaan täysi-ikäinen saattaja mukaan. Popcultille on tärkeää syrjimättömyys ja avoimuus, joten kaikki ovat tervetulleita ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta.

Uusimman Popcultin uutisista pysyy parhaiten ajan tasalla, kun seuraa Popcultia sosiaalisessa mediassa, kuten vaikkapa Twitterissä, Facebookissa tai Instagramissa.

Mitä voi odottaa Popcultilta

Popcultin tapahtumarikkaan päivätapahtuman järjestää Finnish Fandom Conventions ry:n Popcult Day –työryhmä, ja tapahtuma järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla. Fanit ovat tärkeässä osassa Popculttia, ja aiheita ja ideoita otetaan vastaan. Tapahtumaan voi hakea ohjelmanesittäjäksi, esimerkiksi erilaista puheohjelmaa (niin paneeli- kuin luentotyyppistäkin) otetaan vastaan, kuin myös tanssi-, askartelu- sekä piirustuspajoja, esiintyvää ohjelmaa ja muuta pop-kulttuuriaiheista ajanvietettä innokkaille faneille. Popcultin suurin ero Suomen muihin coneihin on sen keskittyneisyys länsimaiseen populaarikulttuuriin ja sen fanitukseen. Niinpä Popcultissa nähdäänkin ja kuullaankin esimerkiksi länsimaisiin elokuviin liittyvää sekä Disney-aiheista ohjelmaa, ja mennen vuoden ohjelmistossa on ollut aiheita liittyen muun muassa fanidubbaukseen, Euroviisuihin ja conetikettiinkin. Myös taidekujaa ja erilaisia myyntipöytiä on Popcultissa luvassa.

Popcult Nights

Popcult Nights on Popculttiin liittyvä iltatapahtuma, jonne on K18-ikäraja. Yleensä tapahtumassa on jonkinlaista kisailua, fandom-pöytiä ja tanssilattialla tanssitaan tietenkin elokuvista, peleistä sekä TV-sarjoista tuttujen musiikkien tahtiin. Popcult Nights järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Vuoden 2015 Popcult Nights –tapahtumassa nähtiin fandom-aiheista burleskia, samalta ryhmältä joka on aiemmin ollut vastuussa muun muassa Game of Thrones –aiheisesta burleskista. Tällä kertaa esityksessä nähtiin muun muassa aavikkosotureita ja maagisia konflikteja.